blog 202102Ulkona harjoitteleminen on yksi lempiasioistani, ja treenaankin päivittäin ulkoilmassa läpi vuoden. Sisätiloissa joutuu raivaamaan tilaa, varomaan muita, tuulettamaan ennen ja jälkeen...ulkoa taas löytyy niin paljon tilaa ja raitista ilmaa kuin tarvitaan. Kesäkuukausina kaikki on tietenkin helppoa ja mukavaa, mutta talviajan harjoittelu voi olla monelle iso haaste.

Itse asiassa sekään ei ole kovinkaan vaikeaa, edes Suomen kaltaisessa kylmässä maassa. Alla siis muutamia ohjeita kylmempien vuodenaikojen harjoitteluun, jotka olen todennut oikein toimiviksi.

 

Mielummin vähän liikaa kuin liian vähän

Sellaisissa taidoissa kuten chi kung, kungfu ja zen, joissa rentoutuminen on olennaisen tärkeää, kylmänä harjoittelu ei yksinkertaisesti vaan toimi. Kylmä jännittää kehon; se saa hartiat nousemaan, hengityksen ohenemaan, ja yleisesti ottaen koko ruumiin haluamaan liikkua enemmän pysyäkseen lämpimänä. Tämä ei ole hyvä resepti esimerkiksi asento- tai meditaatioharjoittelulle, joissa on tarkoitus pysyä rentona staattisissa asennoissa pitkiä aikoja. Hyvä nyrkkisääntö on pysyä hieman liian lämpimänä harjoittelun aikana. Kannattaa varata päälle runsaasti vaatteita, joita voit sitten poistaa kun kuuma pukkaa.

 

Löysällä otteella

Mitä tulee pukeutumiseen - sekä sisä- että ulkotiloissa - ehkä yleisin ongelma harjoittelussa on puristavat, liikettä estävät vaatteet. Tässä on helppoa mennä pieleen erityisesti ulkovaatteiden kanssa. Ensinnäkin, on hyvä varmistaa että voit tehdä mitä tahansa liikkeitä helposti kun sinulla on täysi ulkoasusi päällä. Toiseksi, vaatteesi ei pitäisi houkutella kehoasi vääriin asentoihin tai huonoihin tapoihin. Tämä voi tapahtua helposti ja jopa hieman salakavalasti, ja aiheuttaa pitkällä tähtäimellä ongelmia joiden todellinen syy ei välttämättä aina ole ilmeinen. Esimerkiksi koko kaulaa tukeva huivi saattaa olla syypää hartioiden jäykkyyteen tai niskakipuihin; kokovartalopuku tyköistuvalla vyötäröllä voi muuttaa hengitystäsi pinnallisemmaksi, tai aiheuttaa ongelmia vatsasi kanssa; kengät, jotka eivät anna nilkkojesi liikkua tarpeeksi, voivat olla haitaksi koko ryhdillesi. Ulkoharjoitteluun väljä kokohaalari toimii yleensä hyvin, ja auttaa pitämään yleisimmät ongelmakohdat kurissa.

 

Haalarit on parhautta!

Tavallinen haaste talvisen harjoitteluasun kasaamisessa monista eriliisistä palasista, kuten takeista ja ulkohousuista, on mahdollisten aukeamien määrä - mitä enemmän niitä on, sitä todennäköisemmin kylmä pääsee sisään. Usein ulkohousut ovat myös liian kiristäviä vyötärön seudulta. Lisäksi rivakamman harjoittelun aikana on tavallista, että henkselit lähtevät irti, napit ja vetoketjut napsahtelevat auki, ja niin edelleen. Haalarit ja ulkokokopuvut toimivat hienosti liikunnallisessa harjoittelussa, koska ne sallivat hyvin liikettä, ja samanaikaisesti säilyttävät tehokkaasti ruumiinlämpöä. Jo vuosien ajan olen käyttänyt talvisin pilkkimiseen ja vastaavaan talvikäyttöön tarkoitettuja haalareita, eivätkä ne koskaan ole tulleet tielle.

 

Kädet ja jalat kevyinä

Monesti kungfu-harjoittelijoilla voi nähdä raskaita kenkiä, jollaisia en henkilökohtaisesti suosi. Nykyaikaisissa urheilukengissä yleinen piirre on se, että ne nostavat hieman kantapäätä maasta, ja vievät enemmän painoa varpaille ja päkiöille. Erityisesti kungfu-harjoittelussa tämä häiritsee helposti ryhtiä. On varmasti helpomman ja mukavamman tuntuista liikkua kun on hieman ilmaa kantapäiden alla, mutta se voi kaartaa selkääsi ja pistää polvet lujille asennoissa. Itse pidän kevyistä tossuista ohuella, tasaisella pohjalla - myös talvisäässä. Raskaat talvikengät saattavat olla kivat ja lämpimät, mutta ne ovat liian kömpelöt monille kungfu-jalkatekniikoille. Sama asia pätee myös hansikkaisiin; on parempi käyttää ohuita ja tyköistuvia kangassormikkaita, kun pehmustettuja tumppuja, joilla ei saa kuin huonon nyrkin aikaiseksi. Kungfu-tekniikat voivat käyttää mitä tahansa osaa kädestä, joten kannattaa pitää vaihtoehdot avoinna. Ja kylmästä ei tarvitse niin huolehtia; kun varmistat että keskivartalosi ja raajasi ovat hyvin lämpimänä, sormet ja varpaatkin kestävät paremmin pakkasilmaa.

 

Pukeudu kerroksittain

Kotiseudullani talvi kestää pitkän aikaa, ja lämpötila vaihtelee +5 asteesta alas aina -30:een asti. Olen nyt jo melkein parinkymmenen vuoden ajan nauttinut talviharjoittelustani ulkona kaikissa näissä säissä. Jotta voit hyötyä samoista ulkovaatteista läpi koko talvikauden, kannattaa laatia toimiva kokonaisuus sellaisilla kerroksilla, joita voit helposti lisätä tai poistaa. Itselläni on ulkohaalarini, hyvä lämmin aluskerta, sekä pitkähihaiset alusvaatteet. Kun tähän vielä lisää villapipon, löysän puuvillaisen kaulasuojan, sekä pari kerrostettavaa paria sukkia ja hansikkaita, olen valmis aika pitkälle mihin tahansa talvipäivään. Muuntele vain kokonaisuuttasi tarvittaessa, ja voit löytää yhdistelmän samasta asusta mille tahansa lämpötilalle.

 

 

  • outdoor_winter_kungfu_training-2
  • outdoor_winter_kungfu_training-3
  • outdoor_winter_kungfu_training-4
  • outdoor_winter_kungfu_training-5

 

Vaikka yllä onkin aika paljon varusteasiaa, yleisesti ottaen kungfu-harjoittelu ei vaadi paljoakaan tarvikkeita. Kuten kaikessa, myös kungfussakin voi lähteä mopo käsistä oheiskrääsän kanssa, mutta omasta mielestäni liikunta ei laitteita kaipaa. Gymit, salit, matot, painot ja koneet voi suosiolla jättää pois; ei muuta kuin ulos avaraan luontoon ja treeni päälle!

 


 

 

Miksi Harjoittelen Kungfua, osa 3: Henkinen Kehitys

(Jatkoa osasta 2.)

 

Henkinen Kehitys

Utagawa Kuniyoshin puupiirros Miyamoto MusashistaPidän englanninkielisestä termistä "martial art". Suomenkielinen "taistelutaito" on mielestäni käännöksenä puutteellinen; se viittaa vain kykyyn taistella, kun taas englanniksi - sekä myös kiinaksi - sodankäynti on vain osa käsitteen kokonaisuudesta. Toinen osa viittaa taiteeseen; kulttuuriin, sivistykseen ja syvyyteen, joka kaikkien suurien taitojen tavoin voi vaatia paljon, mutta tarjota vieläkin enemmän.

Nuorena poikana minuun teki suuren vaikutuksen Eiji Yoshikawan kirja Musashi. Se on kuvitteellinen kertomus satoja vuosia sitten eläneen oikean japanilaisen miekkamiehen, Miyamoto Musashin, elämästä. Vaikka kirja pyöriikin taistelutaitojen ja niiden harjoittelun ympärillä, ne esitetään kirjassa paljon suurempana tavoitteena kuin vain kykynä käydä sotaa tai taistella. Siinä ne on valjastettu itämaisessa kulttuurissa leimalliseen zen-harjoitteluun, eli määrätietoiseen henkilökohtaisen ja henkisen kehityksen pyrkimykseen meditatiivisen tekemisen kautta. Tämä istutti minuun ihanteen sille, mitä taistelutaidot voivat parhaimmillaan olla, joka on kasvanut mukanani koko elämäni ajan.

 

Kyseinen ajatus on ollut erottamaton osa myös kiinalaisia Shaolin-taitoja niiden syntypäivistä lähtien, jo vuosituhat ennen Miyamoto Musashin aikaa. Ensimmäiset Shaolin Kungfun harjoittelijat olivat buddhalaisia munkkeja, Shaolin-luostariin vetäytyneitä entisiä sotureita ja armeijoiden upseereita, jotka yhdistivät siellä opetetut sisäisen harjoittelun menetelmät sotataitoihin, luoden näin ensimmäisen, varhaisen version Shaolin Kungfusta. Kaikki myöhemmin kehittyneet kungfu-tyylit ovat suuresti velkaa tälle kiinalaisten taistelutaitojen kantaisälle. Mutta miksi buddhalaiset munkit, joiden tärkeimpänä tavoitteena oli pyrkiä valaistumiseen, olivat kiinnostuneet sotataidoista?

Siksi, koska Shaolin Kungfu luotiin välineeksi henkiseen kehitykseen. Yhteys taistelun ja henkisyyden välillä voi tuntua erikoiselta ajatukselta, mutta jos olet tosissasi harjoitellut taistelutaitoja, voit kenties omasta kokemuksestasi vahvistaa niiden esittämien haasteiden tarjoavan myös tehokkaan tien kasvaa paremmaksi ihmiseksi - siis jos sitä mielii seurata. Korkeatasoisessa kungfussa jokainen osa-alue harjoittelusta tukee tätä tavoitetta, oli sitten kyse terveydestä, meditaatiosta, tai mielen ja ruumiin hiomisesta käytännön taisteluharjoittelussa. Taistelutilanteen vaatimukset ovat korkeita ja välittömiä, joten sitä varten valmistava harjoittelu on omiaan pitämään riman korkealla kenelle tahansa omaa potentiaaliaan tavoittelevalle harjoittelijalle.

Vaikka ihanteeni taistelutaidoille kehittyivätkin varhain, oma harjoitteluni löysi uomansa vasta monen harha-askeleen jälkeen. Tiedän kokemuksesta, miten tietynlainen kamppailuharjoittelu voi ruokkia aggressiivisia ja väkivaltaisia taipumuksia. Toisaalta, tiedän myös miten toisenlainen voi auttaa kasvamaan parhaaksi versioksi itsestäsi. Henkinen harjoittelu kuitenkin usein liitetään erottamattomasti uskontoon, joka mielestäni on melko yksioikoinen tulkinta. Tulosten tulisi ennen kaikkea olla maanläheisiä ja käytännöllisiä. Haluaisitko mielummin olla tyyni vai hermostunut? Keskittynyt vai hajamielinen? Varma vai huolissasi? Rohkea vai pelokas? Kiitollinen vai katkera? Näistä edelliset ovat tuloksia, joitä varten henkistä taistelutaitoa nimenomaan harjoitellaan.

Maailmassa on taisteltu, ja harjoiteltu taistelemista, todennäköisesti yhtä pitkään kuin ihmisiä on ollut olemassa. Myös syitä sille löytyy loputtomasti. Pitkän historiansa ja poikkeuksellisen asemansa myötä kungfulla on ollut tilaisuus kehittyä paljon pelkkää kamppailua suuremmaksi. On tietenkin selvää, että suuri osa maailman taistelutaidoista ei ole koskaan pyrkinytkään muuhun; monesti ainoana päämääränä on tehokkaasti vain voittaa tai puolustaa. Mutta toisinaan on hyödyllistä arvioida taitoa sen pohjalta, mitä se voi parhaimmillaan olla. Itselleni kungfu on taito, jonka harjoittelu pistää kaiken perspektiiviin. Se on usein niin valtavan vaikeaa, että mietin voinko perustellusti edes kutsua itseäni harjoittelijaksi. Toisaalta, se on niin palkitsevaa, että elämässä ei ole vielä tullut vastaan asiaa jossa en voisi siitä hyötyä.

 

Tämän ajatuksen myötä ei tunnu kovinkaan kaukaiselta löytää itseään joka päivä harjoittelemasta myös seuraavankin 20 vuoden ajan.

 


 

Ensimmäiset Shaolin Kungfun harjoittelijat olivat buddhalaisia munkkeja, luostariin vetäytyneitä sotureita ja armeijoiden upseereita

 

Miksi Harjoittelen Kungfua, osa 1: Hyvä Terveys 

Vuonna 2019 minulla oli pienimuotoisen juhlan paikka, kun oman kungfu-harjoitteluni aloittamisesta tuli kuluneeksi tasan kaksikymmentä vuotta. Ensimmäisistä treeneistä lähtien olen harjoitellut pieniä poikkeuksia lukuunottamatta päivittäin; toisinaan eri kouluissa, toisinaan eri tyylejä, mutta aina suurella ilolla. Jo pitkän aikaa sitten ymmärsin, että tulen todennäköisesti harjoittelemaan koko lopun elämääni. Tuollaisen ajatuksen myötä sitä yleensä tietää olevansa oikealla polulla.

Jos mitä tahansa asiaa tekee päivittäin, on aina toisinaan hyvä astua hieman etäämmälle, ja arvioida tosissaan miten sitä tekee, miksi sitä tekee, ja mitä tuloksia siitä saa.

Tässä siis muutamia ajatuksiani siitä, miksi tuhansien ja taas tuhansien treenituntien upottaminen ikivanhaan taistelutaitoon tuntuu minulle itsestäänselvyydeltä.

 

Hyvä terveys

Sifu Markus kungfu-harjoittelunsa ensivuosina"Jos haluat olla kovassa kunnossa, treenaa vaikka balettia. Tanssijat ovat hillittömässä tikissä." Näin vuosia sitten eräs tuttuni sanoi kun mainitsin että haluaisin löytää oikean taistelutaidon, ja perustelin tätä hyvällä fyysisellä kunnolla. Suorituskyvyn kohdalla ehdotus osui ehkä kohdalleen, mutta entä terveys? Tai etenkin kyky taistella?

Tuntuu ehkä ristiriitaiseltä ajatukselta, että oikean taistelutaidon harjoitteleminen voisi tukea hyvää terveyttä. Miten lyöntien, potkujen, heittojen ja lukkojen tekeminen ja vastaanottaminen voisi tehdä kenestäkään terveempää? Silti, kungfussa on koko sen historian ajan korostettu sitä, että oikea harjottelu edesauttaa erinomaista terveyttä. Mitä edenneempi olet, sitä terveempi sinun tulisi olla. Jotta tätä väitettä voi ymmärtää, kannattaa tarkastella millaista perinteisen kungfun harjoittelu todella on.

Ensinnäkin, perinteisessä kungfussa käytetään paljon aikaa oikean asennon, oikean ryhdin, sekä oikeanlaisen rentouden löytämiseen ja hyödyntämiseen. Tätä kautta harjoittelija tulee jatkuvasti paremmaksi käyttämään kehoaan ja kuuntelemaan sitä. "Ei kipua, ei tulosta" -ajattelulla ei pitkälle pötkitä - toisin kuin monissa länsimaisissa liikuntamuodoissa, kungfu-harjoittelu on päivittäistä. Jos menetelmänä on itsensä rankaiseminen, on vain ajan kysymys milloin minkä tahansa päivittäisen harjoittelun joutuu lopettamaan tai pistämään tauolle. Jos taas teet vaativaa fyysistä harjoittelua joka päivä, ja treenien jälkeen sinulla on poikkeuksetta parempi ja energisempi olo kun ennen harjoittelua, voit perustellusti sanoa että se tukee hyvinvointia ja hyvää terveyttä. Kummastakin näistä treenitavoista minulla on runsaasti omakohtaista kokemusta.

Toiseksi, yksi toinen hyvän terveyden ja kunnon kannalta olennainen kungfu-harjoittelun periaate on asteittainen kehitys. Etenkin kun puhutaan kungfu-voimaharjoittelusta, ei ole pikakursseja menestykseen, tai "nopeasti ja paljon" -pohjalta toteutuneita sankaritarinoita. Jokainen, joka harjoittelee tosissaan kungfua, tietää että siinä ei pelata päivillä tai viikoilla, vaan vuosilla. Jokainen harjoittelija aloittaa mistä aloittaa, mutta oikea ja säännöllinen harjoittelu väistämättä muokkaa hänen kehoaan perustavanlaatuisella tavalla. Todellinen testi harjoittelussa onkin pystyä jatkuvasti ja turvallisesti lisäämään haasteita omassa tahdissaan, ja rauhallisesti laajentaa omia mahdollisuuksiaan, sekä fyysisesti että henkisesti. Tätä suhtautumista liikuntaan voi verrata enemmänkin kuvanveistäjän työhön veistoksensa parissa, kuin hätäisesti tehtyyn talon pikaremonttiin. Jos alat kuvainnollisesti sanoen huitomaan työtäsi moukarilla, rikot tärkeimmän resurssisi käyttökelvottomaksi, ja loppujen lopuksi kampitat omaa kehitystäsi. Kungfussa kaikki kehitys pohjaa hyvään terveyteen.

 

 

Harjoittelua Malesiassa vuonna 2004Entä sitten käytännön taisteluharjoittelu? Kungfussa ajatus "turvallisuus ensin" ei päde ainoastaan harjoitteluun, vaan myös käytännön kamppailuun. Eikö järkevästi ajatellen minkä tahansa taistelutaidon perimmäinen tarkoitus ole suojata harjoittelijaansa vahingolta taistelussa? Siksi onkin ironista, että moni uskoo taistelulajeissa olevan väistämätöntä joutua kestämään iskuja. Kungfussa on tärkeää, että opimme torjumaan ja välttämään iskut kunnolla, mutta varmistamme että ne eivät vahingoita meitä - ei harjoittelussa, tai sen ulkopuolella. Olen vuosien varrella tavannut monia omistautuneita taistelutaitojen harjoittajia, jotka ovat jo nuorella iällä ottaneet vastaan niin paljon rankaisua, että heidän terveydentilansa on pysyvästi heikentynyt. Olen itsekin saanut eri yhteyksissä osani tällaisesta treenistä. Oman kokemukseni pohjalta se ei ole tarpeellista, vaan terveyden kannalta valtavan haitallista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että taisteluharjoittelun pitäisi olla hidasta, laiskaa tai vailla olennaista uhan elementtiä, vaan sitä, että kehityksen pitäisi tapahtua asteittain niin, että oppilaat oppivat käyttämään taitoaan turvallisesti ja hyvin myös korkean uhan alla. Tämä on aidon kungfun taisteluharjoittelussa keskeinen päämäärä.

Korkean tason kungfu-harjoittelusta löytyy myös sisäisiä ulottuvuuksia, jollaiset saattavat puuttua monesta muusta taistelutaidosta. Nykyään moni kamppailulajien harjoittelija päätyy täydentämään treeniään lainaamalla muista menetelmistä, kuten vaikkapa syvävenyttelystä, Joogasta tai meditaatiosta. Shaolin Kungfussa tai Taijiquanissa tälle ei ole tarvetta - kaikki ne on rakennettu sisään järjestelmään, jossa taistelupuoli, terveys, hyvä kunto, korkea suorituskyky, sekä henkilökohtainen ja henkinen kehitys käyvät käsi kädessä. Jos harjoittelet ns. sisäistä kungfua, harjoitat kehosi ohella myös mieltäsi ja henkeäsi. Jokainen osa harjoituksesta on meditaatiota. Tällaisen harjoittelun välittöminä hyötyinä on terveen kehon ja korkean fyysisen suorituskyvyn ohella myös hyvinvointi, emotionaalinen tasapaino, ja keskittynyt, rauhallinen mieli.

Loppujen lopuksi, hyvä terveys tarkoittaa kuitenkin muutakin kuin vain tervettä ruumista.

 

(jatkuu osassa 2)

 


 

Miksi Harjoittelen Kungfua, osa 2: Taistelutaito

(Jatkoa osasta 1.)

 

Taistelutaito

Olen aina pitänyt kykyä itsepuolustukseen yhtenä perustaitona elämässä, kuten vaikkapa lukemista, uimista tai ruoanlaittoa. Siksi oli luonnollista, että kohdallani liikuntaharrastus suuntautuisi ennen pitkää kamppailulajeihin. Itsepuolustus kuitenkin on loppujen lopuksi melko yksinkertaista - parin hyvän tekniikan ja taidon avulla pääsee jo pitkälle. Kungfua taas pidetään korkean kynnyksen taistelutaitona, eli sen harjoittelu voi usein niellä paljon aikaa ja vaivaa. Miksi siis juuri kungfu?

Tässä ajatuksiani kungfusta taistelutaitona, oman harjoitteluni pohjalta.

 

Seinämaalaus munkeista harjoittelemassa taistelua, pohjoisesta Shaolin-luostaristaLienee itsestään selvää, että missä tahansa taistelutaidossa fyysinen voima, paino ja pituus ovat olennaisia tekijöitä. Jos liikutaan suunnilleen samalla osaamisen tasolla, on tavallista että isompi ja vahvempi voittaa pienemmän ja heikomman. Esimerkiksi kamppailu-urheilussa tällaisia eroja voidaan kompensoida muun muuassa painoluokilla, mutta menneinä aikoina taistelutaidoissa ei tällaisia helpotuksia ollut. Aina ei ollut ylellisyyttä valita vastustajaansa, ja etenkin sotatantereella voittaja oli usein se, joka sai kävellä pois elossa. Tämä määritti sen, millaiseksi esimerkiksi kungfu aikojen saatossa kehittyi.

Itse olen aina ollut (erityisesti pohjoismaisella mittakaavalla) pienikokoinen ja kevytrakenteinen heppu. Tästä syystä vaikkapa potkunyrkkeilyn tai painin treenaaminen itsepuolustustarkoituksessa ei koskaan tuntunut minulle parhaalta vaihtoehdolta. Varmasti olisin hyötynyt niistä, mutta näiden taitojen tekniikoilla olisin silti joutunut mittelemään ensisijaisesti voimalla, painolla tai ulottuvuudella, joissa useimmiten olen altavastaaja. Entä jos olisin vieläkin pienempi tai kevyempi? Tai vaikkapa sirorakenteinen, elegantti nainen?

Myös nopeus, ketteryys ja taito vaikuttavat suuresti taistelussa. Kuten minä, kiinalaiset ovat aina olleet pääsääntöisesti pienikokoista kansaa. Silti, ulkoisista ja sisäisistä uhista huolimatta, tänä päivänä heidän kansansa edustaa maailmanhistoriassa pisimpään jatkunutta, yhtäjaksoista sivilisaatioita. Kungfun kehitys taistelutaitona on kehittynyt osana kiinalaista kulttuuria keskeytyksettä ainakin noin puolitoista tuhatta vuotta, kenties pidempäänkin.

Mitä siis kungfu voi tarjota itsepuolustukselle?

 

Valtavasti. Ensinnäkin, kungfussa luonnollisten ominaisuuksiesi ei välttämättä tarvitse mukautua menetelmään, vaan menetelmä voi tarjota rajattomasti erilaisia tapoja hyödyntää niitä taistelussa. Perinteiseen kungfuun on sen historian aikana kehittynyt mittaamaton määrä erilaisia taistelutyylejä, -tapoja ja -tekniikoita. Oletko lyhyt mutta vakaa? Käytä hyväksesi esimerkiksi Xingyin asentoja ja yksinkertaisen tehokkaita sovellutuksia. Oletko hoikka mutta pitkä? Sovella kurjen tai käärmeen pistäviä hyökkäyksiä ja vastustajan voiman kiertämistä. Oletko hidas mutta kookas? Choy Li Fut- sekä Lohan-kungfu tarjoavat murskaavia tekniikoita joilla voit hyödyntää voimaasi ja ulottuvuuttasi.

Kungfusta löytyy sovellutuksia, strategoioita ja voimaharjoittelua jokaiselle kehotyypille. Käytännössä kuka tahansa voi oppia taistelemaan. Se soveltuu erinomaisesti myös naisille - monet historian kuuluisimmista kungfu-mestareista ovatkin olleet naisia. Kungfun mukautuvuus ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan fyysisiin ominaisuuksiin, vaan parhaimmillaan siinä voi hyödyntää vahvuuksiaan myös luonteen ja mielenlaadun osalta. Onko sinulle luontevinta reagoida asioihin tarkkailtuasi ensin niitä rauhallisesti? Taijiquanin tyyneys ja virtaavuus palvelevat sinua hyvin. Onko luonteesi taipuvainen leikkisyyteen ja kujeiluun? Apina-tyylin kungfussa näitä ominaisuuksia hyödynnetään jatkuvasti taistelutarkoituksiin. Pidätkö eniten suorista, aggressiivisista ratkaisumalleista? Tiikerille suunta on useimmiten vahvasti suoraan läpi ja eteenpäin.

 

Kungfusta löytyy sovellutuksia, strategoioita ja voimaharjoittelua jokaiselle kehotyypille.Erikoistuminen ei välttämättä kuitenkaan ole tyylikohtaista, vaan parhaimmat kungfu-tyylilt ovat taistelutaitoina kokonaisvaltaisia; ne itsessään käsittävät kaikki tarvittavat lähestymistavat erilaisille ihmisille ja taistelutavoille. Shaolin Kungfu ja Taijiquan ovat tästä hyviä esimerkkejä. Siltikin, moninaisista kungfu-tyyleistä on löydettävissä uskomatonta rikkautta tekniikoissa ja taidoissa. Oikeastaan kaikki kuviteltavissa olevat taistelutekniikat tartunnoista heittoihin ja potkuista iskuihin on löydettävissä muodossa tai toisessa kungfusta. Lisäksi kungfussa on myös tekniikoita, joita ei helposti löydy muualta - esimerkiksi eri lyöntitavoissa voidaan käyttää kirjaimellisesti mitä tahansa osaa kädestä, ei ainoastaan nyrkin rystysiä.

Itselleni kungfu tarjoaa jatkuvasti uusia haasteita, uusia yllätyksiä, ja uutta löydettävää. Kahdenkymmenen vuoden aikana olen harjoitellut ainakin kymmentä eri kungfu-tyyliä, ja perehtynyt myös samaan määrään erilaisia kungfu-aseita. Olen suureksi onnekseni saanut oppia kolmelta eri mestarilta, ja minulle on annettu tilaisuus olla välittämässä näitä taitoja eteenpäin. Kaikesta tästä huolimatta minusta tuntuu, että olen vielä aivan matkani alussa. Onko tämä lannistava ajatus?

 

Ei oikeastaan, koska kungfun harjoitteleminen on yksinkertaisesti vaan pirun hauskaa.

 

(Jatkuu osassa 3.)